Englanti
| Englanti England |
|
|---|---|
 |
|
 Lippu |
 Vaakuna |
 Englannin sijainti Britanniassa ja Euroopassa. |
|
|
Koordinaatit: |
|
| Valtio | Britannia |
| Hallinto | |
| – suurin kaupunki | Lontoo (13 600 000 as. metropolialueella, 2012)[1] |
| – Yhdistyneen kuningaskunnan kuningas | Charles III |
| Pinta-ala | 130 395 km² |
| Väkiluku (2018) | 55,98 miljoonaa |
| – väestötiheys | 413 as./km² |
Englanti (engl. England, korniksi Pow Sows) on maa, joka sijaitsee pääasiassa Ison-Britannian saarella. Englanti on osa Yhdistynyttä kuningaskuntaa eli Britannian valtiota ja sen osista suurin niin pinta-alaltaan kuin asukasluvultaankin. Sen väestö muodostaa noin 84 prosenttia Britannian väestöstä, ja alaltaan Englanti peittää kaksi kolmannesta Ison-Britannian saaresta. Englanti rajoittuu Walesiin lännessä ja Skotlantiin pohjoisessa. Maata ympäröivät Pohjanmeri, Irlanninmeri, Atlantti ja Englannin kanaali.
Englannilla ei ole ollut itsehallintoa vuoden 1707 unionisopimuksen jälkeen, jolloin Ison-Britannian kuningaskunta perustettiin. Se kuitenkin poikkeaa lakijärjestelmältään Skotlannista ja Pohjois-Irlannista, sekä myös pienemmistä alueista kuten Mansaaresta, koska se kuuluu Englannin ja Walesin kokonaisuuteen. Englannin suurin kaupunki Lontoo on Yhdistyneen kuningaskunnan pääkaupunki. Englannin nimi juontuu muinaisenglannin sanasta Englaland ja tarkoittaa anglien maata.
Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Englanti käsittää Ison-Britannian saaresta kaksi kolmasosaa. Se sijaitsee saaren etelä- ja keskiosassa. Maalle kuuluu myös joitakin saaria, joista suurin on Wightsaari. Englanti on Skotlantia ja Walesia lähempänä Manner-Eurooppaa, ja matkaa Ranskaan Englannin kanaalin kautta on lyhimmillään vain 38 kilometriä. Kanaalin tunneli Folkestonen lähellä yhdistää Englannin mantereeseen. Englannin ja samalla koko Britannian sekä Ranskan raja on tunnelin puolivälissä.
Pääosa Englantia on kumpuilevia kukkuloita, mutta pohjoisessa on vuoristoisempaa. Siellä Penniinien matala vuorijono jakaa lännen ja idän. Itäisessä Englannissa on myös matalaa suota, mistä suuri osa on kuivatettu hyötykäyttöön.
Englannin suurin kaupunki on Lontoo, joka koostuu 32 kaupunkipiiristä; varsinainen Lontoon City on hyvin pieni. Toiseksi suurin on Birmingham. Sitä seuraavat Liverpool, Leeds, Sheffield, Bristol ja Manchester.[2]
Korkein Englannissa mitattu lämpötila, 40,3 °C, mitattiin 19. heinäkuuta 2022 Coningsbyssä, Lincolnshiressa.[3] Englannin alhaisin todettu lämpötila on −26,1 celsiusastetta 10. tammikuuta 1982 Shropshiressa, lähellä Walesin rajaa.[4]
Englannin merkittävimmät joet ovat Thames, Severn, Trent, Humber, Ouse, Tyne, Mersey, Dee ja Avon. Maassa on myös satoja muita jokia.[5]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
- Pääartikkeli: Englannin historia
Englanti yhtenäisenä maana muovautui 600-luvun ja 800-luvun välisenä aikana anglien, saksien ja juuttien kuningaskuntien vähittäisen yhdistymisen myötä. Wessexin kuningasta Egbertiä (kuoli 839) pidetään yleisesti ensimmäisenä koko Englannin kuninkaana, vaikkakin hänen arvonimensä oli Bretwalda (sananmukaisesti Britannian lääninherra) ja teoriassa hän oli samanarvoisten englantilaisten hallitsijoiden johtaja. Arvonimi Englannin kuningas syntyi kaksi hallitsijapolvea myöhemmin, ja sen ensimmäinen kantaja oli Alfred Suuri, joka vapautti Lontoon viikinkien hallinnasta ja hallitsi 871–899. Seuraavina vuosisatoina skandinaavit saivat jalansijaa Englannista, ja Englannin kuningaskunnasta tuli yli puoleksi vuosisadaksi osa Knuut Suuren luomaa laajaa tanskalaisvaltakuntaa, kunnes se sai hetkeksi itsenäisyyden anglosaksi Edvard Tunnustajan tultua kuninkaaksi. Vilhelm Valloittajan normannien saapuminen muutti Englannin suunnan 1066.
Joskus Englannin historian katsotaan alkavan vasta Vilhelm Valloittajan valtaannoususta vuonna 1066. Hän järjesteli uudelleen englantilaisen aristokratian, mutta hänen ei voida sanoa perustaneen tai yhdistäneen maata. Suuri osa olemassa olevista anglosaksisista rakenteista säilyi ja normannisiirtolaiset muodostivat Englannissa vain vähemmistön, joskin vallassa olevan sellaisen. Normannivalloitus on kuitenkin merkittävä useista syistä. Se lähensi Englantia manner-Eurooppaan, vähensi skandinaavivaikutusta, loi yhden Euroopan kehittyneimmistä hallitusjärjestelmistä, muutti englannin kieltä ja kulttuuria sekä laski perustan Englannin ja Ranskan välisille konflikteille, jotka jatkuivat 1800-luvulle.
Seuraavina vuosisatoina Englanti oli Ranskaan painottuvan valtion tärkeä osa, tittelin ”Englannin kuningas” ollessa lähinnä ranskankielisten, Ranskan alueita hallinneiden herttuoiden toissijainen titteli. He käyttivät Englannin voimavaroja Ranskan alueidensa vahvistamiseen ja laajentamiseen satavuotisessa sodassa. Vasta kun Ranskan alueet oli menetetty, Englannin kuninkaat omaksuivat Englannin valtaväestön ”kansallisuuden” ja kielen.
Plantagenet-kuninkaan Edvard III:n jälkeläiset kävivät niin sanottuja ruusujen sotia 1400-luvulla. Osapuolina olivat Lancaster-suku ja York-suku. Ruusujen sodat loppuivat lancasterilaisten voittoon, kun Beaufortin suvun kautta lancasterilainen Henrik Tudor löi yorkilaisen Rikhard III:n Bosworthin taistelussa ja nousi kuninkaaksi. Hän yhdisti kilpailevat suvut naimalla Yorkin Elisabetin, Edvard IV:n tyttären. Samalla hän vahvisti asemaansa ja varmisti jälkeläistensä laillisen polveutumisen Edvard III:sta. Uusi Tudor-suku nousi valtaan ja se johdatti maata kohti renessanssia ja myös kansainväliset suhteet Manner-Eurooppaan lisääntyivät muun muassa kuninkaallisten avioliittojen kautta.
Walesin ruhtinaskunta oli Englannin kuninkaiden alaisuudessa Rhuddlan-asetuksesta 1284, ja osa Englantia siitä tuli 1535.
Englannin reformaatiossa, joka alkoi Henrik VIII:n kaudella vuonna 1521, katolisen kirkon valta poistettiin ja korvattiin kuninkaanvallalla ja katolisesta kirkosta riippumaton Englannin kirkko perustettiin. Englannin reformaatio erosi muun Euroopan reformaatiosta siinä, että se oli luonteeltaan enemmän poliittinen kuin teologinen.
Elisabet I kuoli lapsettomana vuonna 1603. Se merkitsi Elisabetin ajan, sekä samalla koko Tudor-suvun sammumista. Skotlannin Jaakko VI nousi Englannin ja Irlannin valtaistuimelle nimellä Jaakko I. Näin Jaakosta tuli ensimmäinen hallitsija, jonka alaisuudessa olivat koko Britteinsaaret, mutta valtakunnat pysyivät itsenäisinä vuoteen 1707 saakka.
Englannin sisällissota oli sarja aseellisia yhteenottoja parlamentaristien ja rojalistien välillä vuosina 1642–1651. Se johti kuningas Kaarle I:n mestaamiseen, Englannin julistamiseen tasavallaksi ja Oliver Cromwellin hallitsemaksi lordiprotektoraatiksi. Sisällissodan vuoksi Englannin kirkon monopoliasema uskontokysymyksissä murtui. Pian Cromwellin kuoleman jälkeen Kaarle II nousi valtaistuimelle ja monarkia palautui. Poliittisesti sisällissota merkitsi sitä, etteivät kuninkaat voineet enää hallita ilman parlamenttia, joskin asia vahvistui vasta mainiossa vallankumouksessa myöhemmin samalla vuosisadalla.
Jo aiemmin personaaliunionissa olleet Englannin ja Skotlannin kuningaskunnat yhdistyivät saman poliittisen järjestelmän alle vuonna 1707.[6]
Hallinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Englannin ja Skotlannin kuningaskunnat liittyivät personaaliunioniin vuonna 1603 ja reaaliunioniin vuonna 1707. Tällöin ne muodostivat yhden valtion, Ison-Britannian kuningaskunnan. Vuoden 1800 unionilailla Irlannin kuningaskunta liitettiin Ison-Britannian kuningaskuntaan. Myöhemmin liittoon jäi vain Pohjois-Irlanti ja nykyisen mallinen Britannian valtio, Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta, syntyi. Sen jälkeen Britanniaa on hallinnut yhteinen hallitus, Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus. Vuonna 1999 Skotlanti ja Wales saivat omat parlamenttinsa ja Englanti jäi ainoaksi Britannian osaksi, jolla ei ole edustavaa elintä. Lainsäädännössä Englanti on vuoden 1284 Rhuddlan-asetuksen ja vuoden 1536 unionisopimuksen voimaanastumisten jäljiltä samassa yksikössä kuin Wales (Englanti ja Wales). Skotlanti ja Pohjois-Irlanti ovat erillisiä yksiköitä myös lainsäädännössä.
Skotlannilla, Pohjois-Irlannilla ja Walesilla on alueparlamentit, joilla on valtaa oman alueensa asioihin, mutta Englannin, Britannian suurimman alueen, asioista päättää Britannian parlamentti. Tämä johtaa siihen, että samalla kun englantilaisilla ei ole valtaa moneen Skotlantia koskevaan asiaan, skotlantilaisilla on valtaa vastaaviin Englantia koskeviin asioihin. Brittipolitiikassa ongelmaa kutsutaan nimellä Länsi-Lothianin kysymys.[7] Eräät tahotselvennä ovat kaivanneet uutta Englannin parlamenttia, mutta muun muassa Työväenpuolue pitää Englantia liian suurena, jotta sille voisi perustaa oman edustuselimen, ja ajaa sen sijaan paikallishallitusten perustamista. Kannatus Englannin parlamentille on suurinta maan pohjoisosissa.lähde?
Alue- ja paikallishallinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Englannin alue- ja paikallishallintoa on uudistettu useaan kertaan 1990- ja 2000-luvulla.
Englanti on jaettu yhdeksään hallintoalueeseen. Ne perustettiin 1994, mutta niiden omat virastot lakkautettiin 2011.[8] Alueet ovat edelleen monen tilastoinnin perusta, ja esimerkiksi EU-parlamenttivaalien vaalipiirit.
Hallintoalueet on jaettu yhteensä 83 kreivikuntaan, jotka ovat varsinaisia aluehallinnon yksiköitä. Kuusi niistä on metropolikreivikuntia, joissa on enemmän valtaa delegoitu alemmille tasoille kuin harvempaan asutuilla alueilla. Muut jaetaan shire-kreivikuntiin (shire counties) sekä yhden tason hallintoyksiköihin (unitary authorities). Suur-Lontoon hallintoalueella ja Scillyn saarella ei kuitenkaan ole kreivikuntia. Lontoon alueen aluehallintoyksiköitä ovat Lontoon kaupunkipiirit, London borough.
Vanhempi jako pääosin jo keskiajalta periytyviin ”seremoniallisiin kreivikuntiin” toimii usein maantieteellisenä viitekehyksenä. Jokaisella seremoniakreivikunnalla on kuningattaren paikallisina edustajina Lord Lieutenant ja High Sheriff.[9][10]
Paikallishallinnon alimpana tasona toimivat kunnat (civil parish), joita oli vuoden 2015 lopussa 10 449.[11]
Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kansalliset symbolit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Englannin lipussa on ollut Pyhän Yrjön risti 1200-luvulta asti. Vuodesta 1606 se on ollut osa Yhdistyneen kuningaskunnan lippua. Muita symboleja ovat Tudor-ruusu, valkoinen lohikäärme ja kolme leijonaa. Tammi Englannin symbolina kuvaa vahvuutta, ja liitetään Kaarle II:n piilopaikkaan. Leijonat vaakunassa liittyvät Rikhard Leijonamieleen.
Koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Koulutus Englannissa
Englannissa koulutuksella on pitkä perinne, ja siellä sijaitsee kaksi englanninkielisen maailman vanhinta yliopistoa: Oxford ja Cambridge, jotka ovat nykyään myös maan kaksi parasta ja arvostetuinta yliopistoa. Maan suurimpien joukossa ne eivät kuitenkaan ole: kummassakin on noin 12 000 opiskelijaa. Yhteensä maassa on yli 90 yliopistoa, jotka ovat yleensä hyvin itsenäisiä ja joilla on paljon päätäntävaltaa antamaansa opetukseen. Yliopistoissa ovat käytössä lukukausimaksut, joiden maksamista valtio kuitenkin tukee myöntämällä opiskelijoille lainaa.
Englantilaisnuoret pyrkivät yliopistoon tavallisesti 18-vuotiaina ja hakuprosessin takia monet myös aloittavat opinnot tuolloin. Perustutkinto eli ”Bachelor’s degree” on tavallisesti kolmivuotinen. Maisterin tutkinto suoritetaan tyypillisesti erikseen, ja niiden lukukausimaksut ovat myös korkeammat. Maisterin tutkinnon suorittaminen kestää normaalisti vuoden.
Urheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Joissakin urheilulajeissa Englannilla on oma maajoukkueensa, kun taas toisissa lajeissa ja esimerkiksi olympialaisissa englantilaiset urheilijat ovat osa Ison-Britannian joukkuetta. Omia joukkueitaan ovat esimerkiksi Englannin jalkapallomaajoukkue, Englannin krikettimaajoukkue ja Englannin rugby union -maajoukkue.
Monien suosittujen lajien säännöt on kehitetty Englannissa 1800-luvulla. Näitä ovat jalkapallo, kriketti, rugbyn kaksi muotoa, tennis, nyrkkeily, sulkapallo, squash, maahockey, biljardi, darts, keilaus ja verkkopallo.
Jalkapallo on Englannin suosituin urheilulaji. Englannin jalkapallomaajoukkue voitti maailmanmestaruuden vuonna 1966. Tunnettuja englantilaisseuroja ovat muun muassa Mestarien liigan tai sitä edeltäneen Euroopan cupin loppuottelussa pelanneet ja edelleen Englannin pääsarjassa pelaavat Manchester United, Liverpool, Chelsea, ja Arsenal.
Juhlapäivät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Päivämäärä | Suomenkielinen nimi | Paikallinen nimi | Huomautuksia |
|---|---|---|---|
| 1. tammikuuta | Uudenvuodenpäivä | New Year’s Day | |
| perjantai ennen pääsiäissunnuntaita | Pitkäperjantai | Good Friday | |
| maanantai pääsiäissunnuntain jälkeen | Toinen pääsiäispäivä | Easter Monday | |
| toukokuun ensimmäinen maanantai | Vappu | May Day tai Labour Day | |
| toukokuun viimeinen maanantai | Helluntai | Whitsun | |
| elokuun viimeinen maanantai | – | Summer Bank Holiday | |
| 5. marraskuuta | Guy Fawkesin yö | Guy Fawkes Night Bonfire Night Fireworks Night |
Guy Fawkes yritti räjäyttää parlamenttitalon. Päivää muistetaan polttamalla nukkeja, joilla on valkoinen naamio. |
| 25. joulukuuta | Joulupäivä | Christmas Day | |
| 26. joulukuuta | Tapaninpäivä | Boxing Day | Perinteen mukaan juhlapäivää lykättäisiin päivällä, jos se sattuisi sunnuntaiksi, mutta nykyään tätä noudatetaan harvemmin. |
Ruoka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Englantilainen keittiö on kehittynyt omaperäiseksi, mutta on samalla ottanut vaikutteita esimerkiksi Ison-Britannian siirtomaiden ruokakulttuureista. Englantilaisen keittiön tunnetuimpia ja oleellisia osia ovat englantilainen aamiainen, tee, pubit, fish and chips ja paahtopaisti.[12]
Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuodesta 2021 alkaen Englannin ja Walesin asukkaiden enemmistö ei ole enää väestönlaskennan mukaan kristittyjä. Lisäksi yhä useampi maiden asukkaista sanoi laskennassa olevansa uskonnoton ja kokevansa itsensä ensisijaisesti britiksi englantilaisen sijaan. Tulokset ovat merkittävästi erilaisia verrattuna vuoteen 2011. Kristityiksi itsensä määritteleviä oli vuonna 2021 46 prosenttia Englannin ja Walesin väestöstä, kun kymmenen vuotta aiemmin heitä oli 59 prosenttia. Uskonnottomien määrä on sen sijaan kasvoi selvästi, sillä heitä oli vuonna 2021 väestöstä 37 prosenttia, kun kymmenen vuotta aiemmin määrä oli 25 prosenttia. Kolmanneksi suurimman ryhmän muodostavat muslimit, joita oli vuonna 2021 6,5 prosenttia. Vuonna 2011 heitä oli 4,9 prosenttia väestöstä. Toisaalta on arvioitu, että laskennassa uskonnottomiksi itsensä määritteleviin mahtuu kaikenlaisia ihmisiä. Jotkut ovat hengellisiä ja harjoittavat hengellisyyttä.[13]
Vuonna 2021 Englannin suurimmat uskonnolliset ryhmät olivat uskonnottomat (46 %), kristityt (44 %), muslimit (2 %), hindulaiset (0,4 %) ja buddhalaiset (0,3 %).[14]
Englannissa ja Walesissa vuonna 2022 syntyneistä vauvoista jo 30,3 prosenttia syntyi äideille, jotka olivat itse syntyneet ulkomailla.[15]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Population by sex and age groups on 1 January 2013. Eurostat. Viitattu 28.9.2014. (englanniksi)
- ↑ Principal Cities Citypopulation
- ↑ Record high temperatures verified Met Office. Viitattu 1.12.2022. (englanniksi)
- ↑ Weather extremes (Arkistoitu – Internet Archive) Met office
- ↑ Amelia Du Plessis: Major Rivers Of England (Arkistoitu – Internet Archive) www.england.org.za
- ↑ http://www.historic-uk.com/HistoryUK/Scotland-History/ActofUnion.htm
- ↑ Sipilä, Annamari: Kuka määrää, kysyvät englantilaiset. Helsingin Sanomat, 23.9.2014, s. A21.
- ↑ Cooper, Hilary: Tiers shed as regional government offices disappear The Guardian. 29.3.2011. Viitattu 10.3.2017.
- ↑ Other UK Lieutenancies The Greater London Lieutenancy. Viitattu 10.3.2017.
- ↑ What is a High Sheriff High Sheriff's Association of England and Wales. Arkistoitu 9.2.2017. Viitattu 10.3.2017.
- ↑ Parishes and Communities Office for National Statistics. Arkistoitu 12.1.2016. Viitattu 19.4.2019. (englanniksi)
- ↑ Moore, Honor: Culinaria Makujen Eurooppa, s. 10–11. Dominé, André & Römer, Joachim & Ditter, Michael (päätoimittajat). Könemann, 2001 (alkuteos 1999). ISBN 3-8290-5810-1.
- ↑ Englantilaisten enemmistö ei ole enää kristittyjä ja näyttää hylänneen myös englantilaisuuden, selviää väestönlaskennasta Yle Uutiset. 30.11.2022. Viitattu 1.12.2022.
- ↑ Religion (detailed) - Office for National Statistics www.ons.gov.uk. Viitattu 4.12.2022.
- ↑ Kolumni | Jo yli 40 prosenttia Lontoon asukkaista on ulkomailla syntyneitä – Britannia on liian vetovoimainen. Helsingin Sanomat. 3.2.2024. Viitattu 6.2.2024.
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| ||||||||||||||||||||||||||
